Historia
150 vuotta viidessä minuutissa
Menneisyyden mosaiikki
Tietokoneveturi Iso Vaalee
VR tilasi 1983 Valmetilta tietokoneohjatun dieselveturin, josta kaavailtiin maailman nykyaikaisinta. Tilaustiedotteessa kerrottiin vastaavia vetureita olevan vain muutamia koko Euroopassa ja uuteen monikäyttöiseen veturiin ladattiin paljon odotuksia.
Muistatko vielä?
Tässä ja nyt
Yhteisellä matkalla
Yhdysvaltain presidentti tunnetusti matkustaa omalla lentokoneellaan, joka tunnetaan nimellä Air Force One. Pitkään Suomenkin presidentti matkusti omalla kulkuvälineellään, mutta se olikin hieman paremmin pohjoismaiseen luonteeseen sopiva presidentin junavaunu.
Henkilökuntaista
”Värikäs pukeutuminen kuuluu kesään”
Lähiliikenteen konduktööri Hamdi Hechmi luottaa kesällä vapaa-ajan pukeutumisessaan väreihin ja urheilullisuuteen.
Tulevaisuus
Me rakennamme huomisen radat
Vaikka Rautatietekniikka-lehden päätoimittaja Hannu Saarinen onkin nähnyt jo pitkän pätkän kehitystä ja on hyvin perillä maailmalta tulevista mahdollisuuksista, hän on varovainen arvailuissa siitä, mitä Suomen raiteilla tullaan tulevina vuosikymmeninä näkemään.
Tulevaisuus nyt – ja 2162
Pikakiihdytys Zeitgeist-tulevaisuuteen!
Useimmat ovat ainakin joskus kuulleet vähintään ohimennen Zeitgeist-liikkeestä. Vuonna 2008 perustettu The Zeitgeist Movement on kestävän kehityksen ja resurssipohjaisen talouden puolestava puhuva organisaatio.
Ajankohtaista
Uutiset ja tapahtumat
Helsingin päärautatieasemalle on noussut elämyksiä ja piristystä arkeen tarjoava Ihmepuutarha. Puutarhan suunnittelemisesta järjestetyn kilpailun voittajatyö, satumainen Viidakkorata ihastuttaa kasviloistollaan aina kesäkuun alkupuolelle saakka.
Suomen suurinta rautatietapahtumaa vietetään elokuussa Hyvinkäällä
14.05.2012 15:52
Suomen rautateiden ja VR:n 150-vuotisjuhlavuoden h...
Kesällä juhlitaan asemakiertueella
9.05.2012 16:54
VR:n juhlavuosi jatkuu! Kesällä juhlitaan asematap...
”Viidakkorata” nousee päärautatieasemalle äitienpäivänä
4.05.2012 12:53
Helsingin päärautatieasemalle nousee äitienpäivänä...
12 kaunotarta sai uuden kodin
23.04.2012 15:37
VR lahjoitti 12 höyryveturia Haapamäen museoveturi...
InterRailin iloa jo 40 vuotta
13.04.2012 10:11
VR:llä on tänä vuonna monta syytä juhlaan. Samalla...
Ihmepuutarha nousee päärautatieasemalle äitienpäivänä
30.03.2012 16:07
Helsingin päärautatieasemalle nousee äitienpäivänä...
150-vuotias VR luottaa tulevaisuuteen
12.03.2012 13:28
VR juhlii tänä vuonna 150-vuotissyntymäpäiväänsä. ...
Ylen Elävä arkisto juhlii VR:ää
22.02.2012 13:50
VR:n juhlavuoden kunniaksi Yle on kerännyt koostei...
Muistikuvia - tutustu Reilian valokuvanäyttelyyn netissä
2.02.2012 10:54
Myös rautatiekulttuurikeskus Reilia juhlii 150-vuo...
VR lähtee juhlavuoteen uusissa työvaatteissa
1.02.2012 09:00
VR:n veturinkuljettajat, asemien palveluneuvojat, ...
Perinnejuna Valtteri valmiina VR:n juhlavuoteen
31.01.2012 17:31
VR täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Yksi juhlavuode...
Rautateiden 150-vuotinen historia yksiin kansiin
26.01.2012 14:36
Suomen rautateiden juhlavuoden kunniaksi on julkai...
VR:ltä ja Tammelta lasten junakirja Värssyveturi
24.01.2012 09:24
VR ja kustannusosakeyhtiö Tammi ovat tehneet yhtei...
VR:n 150-vuotisjuhlasivusto aukesi!
16.12.2011 12:54
VR:n 150-vuotisjuhlien verkkosivusto aukesi 16.12....
Mediatiedote: Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta
8.12.2011 10:00
VR viettää 150-vuotisjuhlaa vuonna 2012....
Juhlavuoden tapahtumat
Tammikuu
6.-7.1.2012
Loppiaisnäyttely Suomen rautatiemuseossa
19.-22.1.2012
VR Matkamessuilla
19.1.2012
Lastenkirja Värssyveturi julkaistaan
24.-25.1.2012
Liikenneviraston rataseminaari
24.1.2012
Uudet työasut julkistetaan
26.1.2012
Historiateos julkaistaan
31.1.2012
Valtteri-perinnejuna esitellään
Maaliskuu
5.3.2012
Juhlapostimerkki ilmestyy
Kakkukahvit asemilla matkustajille
15.3.2012
Matkalta - Hyvinkään taiteilijaseuran näyttely
15.3.2012
Juhlavuoden valokuvanäyttely Helsingin päärautatieasemalla avataan
16.3.2012
Virallinen vastaanotto VR:n pääkonttorilla
17.3.2012
VR 150 vuotta!
Muistikuvia - Suomen historiaa rautateillä
25.3.2012
VR:n historiasta kertova dokumenttielokuva esitetään televisiossa
27.3.2012
Rautateiden historiailta Radio Suomessa
Huhtikuu
Muistikuvia - Suomen historiaa rautateillä
21.4.2012
Tarinoita suomalaisesta työstä: konduktööri
24.-27.4.2012
TransRussia -messut Moskovassa
Toukokuu
1.5.2012
Työn sankari - konduktööri Pirjo Virtanen
Muistikuvia - Suomen historiaa rautateillä
13.5.2012
Ihmepuutarha
19.-20.5.2012
Pienoisjunatreffit Suomen Rautatiemuseossa
24.5.2012
Junamatkailuilta Yle Radio Suomessa
31.5.2012
Rautatieinfrastruktuurinäyttely Suomen Rautatiemuseossa avataan
Kesäkuu
13.-17.6.2012
Sodankylän elokuvajuhlat
16.6.2012
150-vuotias VR juhlii Kouvolan asemalla
22.6.2012
Juhannusjuna
30.6.2012
150-vuotias VR juhlii Jyväskylän asemalla
Heinäkuu
7.7.2012
150-vuotias VR juhlii Oulun asemalla
14.7.2012
150-vuotias VR juhlii Tampereen asemalla
21.7.2012
150-vuotias VR juhlii Turun asemalla
Elokuu
4.8.2012
150-vuotias VR juhlii Helsingin rautatientorilla
11.-12.8.2012
Rautatiet Suomessa 150 vuotta -tapahtuma Hyvinkäällä
Juna-aiheisia elokuvia Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa
29.-30.8.2012
Väylät ja Liikenne -tapahtuma Turussa
Syyskuu
27.-28.9.2012
Trans-Siberia-konferenssi Helsingissä
Lokakuu
9.-12.10.2012
InfraExpo Helsingissä
Joulukuu
Juhlavuoden päätös
Media
Infoa medialle
Läpi vuoden päivittyviltä juhlavuosisivuiltamme löydät monipuolisia sisältöjä liittyen rautateiden kehitykseen Suomessa. Tarjoamme myös median käyttöön joukon pressikuvia ja tiedotusmateriaaleja, joita voit ladata viereisestä Ladattavat aineistot -kohdasta. Jos käytät kuvia, muistathan mainita kuvan omistajan tiedot, eli Suomen Rautatiemuseon.
Juhlavuotta koskevissa yhteydenotoissa pyydämme sinua kääntymään suoraan tiedottajamme Annikka Itkosen (annikka.itkonen@vr.fi, puh. 040 862 0531) tai viestintäpäällikkö Mika Heijarin puoleen (mika.heijari@vr.fi, puh. 040 862 2100).
Hauskaa juhlavuotta!
Aineistopankki
Tapahtuu juuri nyt
”Värikäs pukeutuminen kuuluu kesään”
7.05.2012 12:00
Lähiliikenteen konduktööri Hamdi Hechmi luottaa ke...
"Nykyiseen infraankin pitää muistaa panostaa"
6.05.2012 12:00
Vaikka Rautatietekniikka-lehden päätoimittaja Hann...
Presidentin vaunu on arvovaltainen kulkupeli
29.04.2012 19:30
Yhdysvaltain presidentti tunnetusti matkustaa omal...
Porkkana kiidätti nopeasti kaupungista kaupunkiin
27.04.2012 11:59
Suomen rautateille ilmestyi 1960-luvun puoliväliss...
Ukko-Pekka, suomalaisen veturiteollisuuden ylpeys
20.04.2012 11:56
Nimellä Ukko-Pekka on joillekin junamatkustajista ...
Hyvällä alulla kohti kestävän liikkumisen mallia
18.04.2012 14:00
VTT:n tutkijakaksikko näkee tulevaisuuden kaupungi...
Pikku-Jumbo kolusi koko Suomen rataverkon
13.04.2012 11:54
Suomen suurimmalla höyryveturisarjalla, Tk3:lla, o...
Ovatko kesän matkasuunnitelmat valmiina?
10.04.2012 13:39
Parta, check. Kiikarit, check. Flanellipaita, chec...
Turismia itäisessä Euroopassa: Pietarin ja Rail Baltican tulevat mahdollisuudet
4.04.2012 10:30
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pienyrityskesk...
Kana teki ratapihojen raskaimmat työt
28.03.2012 11:43
Rautateiden alkuaikoina liikenteessä olevat höyryv...
Dokumentti VR:n historiasta, MTV3 klo 15:45
25.03.2012 07:00
Ota iltapäivä vapaaksi tai ajasta digiboksi nauhoi...
Matti Bergström ammentaa viisautta historiasta
21.03.2012 12:00
George Santayana sanoi kerran, että ellemme ymmärr...
Pöytä koreaksi! Kakkukahvit asemalla
20.03.2012 15:00
Helsingin asemalla saatiin suu tänään makeaksi, ku...
Kivimiesten (lähes) ensimmäinen esiintyminen!
20.03.2012 13:10
Velmuja Kivimiehiä on käytetty mainosmateriaalien ...
Onnellista syntymäpäivää, VR!
17.03.2012 15:25
Tänään, 17.3.2012, tulee kuluneeksi tasan 150 vuot...
Historianäyttely Helsingin asemalla
16.03.2012 13:00
150 vuotta sitten Suomessa oli yksi junarata: joka...
Juna vei Pekka Haavistoa maailmalle jo 70-luvulla
5.03.2012 22:10
Miten presidentinvaalien kakkonen, maailmaa nähnyt...
Riia-Marialla on nuorekas näkemys tulevaan
29.02.2012 09:30
Koulutetuilta ja kokeneilta liikenteen asiantuntij...
"Ai missä mie oon? No mie oon talvilomalla!"
21.02.2012 14:25
Tässä ilmainen lomavinkki: Laita sähköpostin autom...
Vinkkejä talvilomasuunnitelmiin
16.02.2012 09:21
Etelä-Suomen koululaiset karkaavat talvilomalle hu...
Kaupungistuminen ohjaa Suomen rataverkon tulevaisuutta
15.02.2012 11:30
Nykyhetki viitoittaa maamme kehitystä kohti etelän...
Tyylilaji, kuten kuvasta kuuluu
14.02.2012 15:07
Aikaisemminkin esitellyt JunaSki-julisteet huokuva...
Kurkistus ihanalle 1930-luvulle
7.02.2012 14:50
Tämä on yksi varhaisimmista mainosjulisteista, joi...
Perinnejuna Valtteri kiidättää historiaa halki maan
3.02.2012 10:30
VR:n juhlavuoden kohokohtiin lukeutuu perinnejuna ...
Rautatiet muuttavat jokapäiväisen elämän
1.02.2012 09:00
Rautateiden omaksuminen kiinteäksi osaksi yhteisku...
Sänkyni liikkuu – 150 km/h pohjoiseen!
30.01.2012 09:00
Makuuvaunu, tuo rautateiden mystinen yöpymismuoto....
Ykköset ylle ja radalle! VR uudistaa työasujaan
27.01.2012 09:00
Junavaunuun astuu herrasmies harmaassa puvussa. Ty...
Pikakiihdytys Zeitgeist-tulevaisuuteen!
25.01.2012 08:30
Useimmat ovat ainakin joskus kuulleet vähintään oh...
Titta tietää myynnin olevan taitolaji
23.01.2012 08:30
VR:n riveissä palvelee monia komean uran tehneitä ...
Maabrändi 1900-luvun alussa: Finland – Off the Beaten Track
20.01.2012 16:02
Arkiliikenteen lisäksi junamatkustaminen on aina l...
Jouluinen junamatka Lappiin on ehkä tulevaisuuden turismielämys
19.01.2012 08:30
Haaga-Helian matkailun lehtori Kristiina Havas näk...
Luonto on lähellä VR:n sydäntä
16.01.2012 10:30
Yksi joukkoliikenteen puolesta puhuvista tekijöist...
Miten ennen varmistettiin tarkka lähtöaikataulu?
13.01.2012 15:45
1800-luvun lopussa junaliikenteen aikatauluja kosk...
Tulevaisuuden rautatiet ovat mysteeri tutkijallekin
12.01.2012 08:30
"150 vuotta on julmetun pitkä aika", Demos Helsing...
Ihmisten kanssa on osattava ottaa aikaa
10.01.2012 16:30
Työstään voi pitää monista syistä, mutta hyvät työ...
Ratoja rakennettaessa tarvittiin jarrupoikia
6.01.2012 15:32
1900-luvun alussa Suomessa ratoja rakennettiin kii...
2000-luku näyttää ihan ysäriltä
5.01.2012 09:50
Vaikka kuvan juliste on vuosilta 2006-2007, siinä ...
Kurkistus historiaan - 3. luokan vaunu
2.01.2012 12:00
Jatkamme Rautatiemuseon johtajan Matti Bergströmin...
Jouluntoivotukset 2000-luvun puolivälistä!
26.12.2011 12:43
Pyrypallo toivotti VR:n asiakkaille rauhallista jo...
Rautatieläisyydestä tulee ammatti
20.12.2011 14:01
Jo varsin varhaisesta vaiheesta lähtien rautatiet ...
VR syntyi juhlallisesti puhkuen
15.12.2011 20:20
Valtionrautateiden 150-vuotinen historia alkoi vir...
Tulevaisuus on tehokasta laatuaikaa raiteillakin
15.12.2011 17:47
Videosarjassa suomalaiset päättäjät, asiantuntijat...
Paras tapa kehittyä on korottaa rimaa itse
15.12.2011 17:31
Videosarjassa suomalaiset päättäjät, asiantuntijat...
Tsaari jäi historiaan, juna jatkoi matkaansa
15.12.2011 16:48
Miltä näyttää keisarin juna? Suomen Rautatiemuseon...
Teollisuus ja vienti kasvoivat 1950-luvulla
15.12.2011 16:47
Raskas teollisuus kasvoi vinhaa vauhtia 50-luvulta...
Uuden vuosisadan kynnyksellä – radat löytävät muotonsa
14.12.2011 17:57
Suomen junaliikenteen pääsuonet, emäradat, olivat ...
Lähetä matkakuva rautateiltä ja osallistu kilpailuun!
14.12.2011 17:30
Tapasitko ensirakkautesi InterRaililla? Esitteleek...
Snellman toi markan, kielen ja rautatiet Suomeen
14.12.2011 14:08
Väkevä fennomaani ja suomalaisuuden puolestapuhuja...
Presidentti Kallion viimeinen matka
14.12.2011 11:10
Presidenttejä on kuvattu paljon rautatieympäristös...
Rautatiet syntyivät Euroopassa
13.12.2011 19:40
Suomi sai ensimmäisen matkustajajunansa vuonna 186...
Veturitallien kuulu voimamies
13.12.2011 15:23
Urheilu on aina toiminut hyvänä vastapainona rauta...
Välähdyksiä tulevaisuudesta - Zefiro 300
13.12.2011 15:00
Tulevaisuudessa junamatkailua muokkaavat kolme tar...
Kiskot sotivan kansakunnan palvelijana
13.12.2011 14:53
Suomenhevonen ja rataverkko toimivat sodan aikana ...
Siniset silmälasit estävät hulluutta
13.12.2011 11:09
Elton Johnilla ja Mikko Alatalolla on sellaiset, m...
Välähdyksiä tulevaisuudesta – lentojunat tulevaisuuden matkustusmuotona?
12.12.2011 16:06
Tulevaisuudessa junamatkailua muokkaavat kolme tar...
Välähdyksiä tulevaisuudesta – Velaro e3202
12.12.2011 15:59
Tulevaisuudessa junamatkailua muokkaavat kolme tar...
Höyry-, diesel- ja sähköjunien aikakaudet rytmittävät junaliikenteen historiaa
9.12.2011 13:46
Muistatko minä vuonna dieselveturit syrjäyttivät l...
Der Zug on saksaa ja tarkoittaa junaa
8.12.2011 18:04
Saksankielisiä matkailijoita houkuteltiin Suomeen ...
Juhlavuosi viisikymmentä vuotta sitten
8.12.2011 17:56
Näin upealla julisteella mainostettiin juhlavuosia...
Mainostamista Ameriikan malliin!
1.12.2011 10:17
Vanhan ajan tunnelmaa ja peittelemättömiä mainossl...
Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta
Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta
Rautatie on välttämätön jokaiselle maalle, joka haluaa pysyä mukana sivistyksen kehityksessä, tähdensi jo Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellman. Juna oli uusi kulkuväline, joka muutti harvaan asutun maan asukkaiden käsityksiä ajasta ja välimatkoista.
Suomen itsenäistymiseen mennessä Valtionrautateistä oli muodostunut maan taloutta, sosiaalista rakennetta ja kulttuuria muokkaava palvelulaitos. Itsenäisyyden aikana höyryveturit vaihtuivat ensin dieselvetureihin ja sitten sähkövetureihin. Matkustajien ja tavaran määrä raiteilla kasvoi läpi vuosikymmenten.
Tämän päivän VR-konserni on ympäristöystävällinen, uudistuva ja monipuolinen kuljetusyhtiö ja yhä tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa.
VR-konsernin verkkopalvelut
Tutustu VR-konsernin toimintaan ja palveluihin verkkosivuillamme:
www.vrgroup.fi
www.vr.fi
www.vrtranspoint.fi
www.vrtrack.fi
Tervetuloa mukaan juhlimaan 150-vuotiasta rautatieliikennettä!


